Kirjoitettu 18.10.2022

 Kelailin ohimeneviä hetkiä mielessäni ja muistin Suomessa kirjoittamani päiväkirjamerkinnän noin puolitoista kuukautta sitten. Tahmelan rannassa kauniina syysaamuna, se menee näin: “Pakahdun kauneudesta ja yritän muistaa hengittää. Tämän maiseman ja energian luo tuuli, loistava aurinko, vesi joka hypnotisoi väreilyllään. Luonto ympärilläni, joka tervehtii valoa. Hiljaisuus. 

Pian elementit vaihtuvat toisiin. Tuulen kirpeys on helpottava henkäys, joka kuivaa kostean kuuman ihon. Kirkkaasti loistava aurinko näyttää voimansa, mihin kykenee, kun on lähempänä. Vesi, joka virtaa pyhyyttä, parantaa ja saa ihmiset uskomaan. Sama luonto ympärilläni, mutta sen eri muodoissa. Hiljaisuuden paras ystävä melu. Näyttää miten tehokkaasti hiljaisuuden voi peittää. Niissä hetkissä sen löytää sisältä, hetkistä jotka jäävät sydämen lyöntien väliin.”

Olin syvällä lähdön tunnelmissa, muutoksen ajat mielessä, ja nyt olen täällä, Intiassa. Elän  hetkeä, jota tuon aikainen minä jo fiilisteli, mutta tietämättä mitään tulevasta. Viiden päivän päästä kuukausi tulee täyteen. Vasta nyt alan sisäistää todellisuuden, jonka olen luonut. Vuoden päivät haaveilin, uneksin, itkin ikävää lämpöön, kaaokseen, mutta silti niin luonnolliseen eloon. Paikkaan, josta muistikuvat hälvenivät päivä päivältä. Pelkäsin haaveiden luovan illuusion, joka romahtaisi todellisuuden sattuessa. Samaan aikaan uskoin illuusion olevan kuitenkin vain pienen pieni murto-osa kaikesta siitä kauneudesta, joka on oikeasti tuloillaan. Usein keloja on kaksi riippumatta asiasta. Löydämme jokaisen asian varjot, hankalat skenaariot, jotka luovat pelkoa ja epäluottamusta elämään. Samaan aikaan on aina mahdollisuus tarttua kultaiseen liaaniin, joka heilauttaa sinut skenaarioiden tuolle puolen. Uteliaisuuteen ja siihen lohtuun, että meitä kannatellaan. Sieltä tyhjyyden, tuntemattoman sisältä löytyy usein jotakin kaunista. 

Ja näinhän se meni. Paljon kauneutta on avautunut elämääni, avautuu joka hetki. Istun makuuhuoneen lattialla aukinaisen oven edessä, joka avaa maiseman vehreään viidakkoon. Aamuisin kymmenet linnut herättävät laulullaan. Joinain aamuina keisarisarvinokka-pariskunta tähystää läheisessä puussa, mutta jos he ovat käymässä, apinat tietävät olla tulematta. Eilen aamulla apinat kävivät. Näin, kun yksi pissasi puusta. Se oli hulvatonta. Apinat muutenkin, niin kiehtovia, että voisin vain tuijottaa tuntikausia niiden touhuja. Eilen ajomatkalla tiellä pyrähti limenvihreä lintu, värikkäin koskaan näkemäni. Eräs ei niin mieluisa eläinhavainto ensimmäisenä päivänä Goa kotonamme oli puolen kämmenen kokoinen pitkäsarvinen torakka. Kerran heitimme sen ulos, mutta se palasi takaisin. Nyt olen siedättynyt ja hyväksynyt, että hän on vain yksi kämppis, ihan suloinen sellainen.

-Alma